PEACE, LOVE, HIPPIES Finlandiassa 29.2.

Kirjoittanut loponen @ Helmikuun 7. 2012 luokkaan 2012 ohjelmistoa

 

Rakkautta ja hippihenkeä Finlandian
suuressa Beatles-konsertissa

 

54-henkinen Vantaan viihdeorkesteri,
walesilainen ylikapellimestari Nick Davies,

Suomen arvostetuin Beatles-tulkki Jiri Nikkinen ja

”virallinen” Beatle-asiantuntija Jake Nyman saavat Finlandia-talon
konserttisalin soimaan hippihengessä karkauspäivänä 29. helmikuuta.

The Beatles lienee maailman
tunnetuin ja menestynein yhtye, vaikka sen lopetti soittamisen jo 1970, yli 40
vuotta sitten. Sanotaan, että Beatlesin myötä popmusiikkia on alettu pitää
taiteen lajina. Yhtyeen merkittävimpänä levynä on pidetty vuonna 1967
julkaistua albumia Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band.

Karkauspäivän konsertissa tuo
Kersantti Pippuri -albumi kuullaan kokonaisuudessaan. Levy on tärkeä myös
konsertin juontajalle Jake Nymanille:

 

”Se oli ilmestyessään vallankumouksellinen
levy, mutta samalla se oli vahvasti sidoksissa vuonna 1967 vallalla olleisiin ilmiöihin
kuten hippi-ideologiaan. Levy on hieno dokumentti ajasta, jolloin popmusiikissa
oli enemmän mielikuvitusta, kokeilunhalua, kekseliäisyyttä ja intomielisyyttä
kuin milloinkaan aiemmin – ja kenties myöhemminkään.”

 

Jake Nymanin mukaan Beatlesin
musiikki taipuu moneen, myös sinfoniaorkesterilla esitettäväksi.

”Mikään itsestäänselvyys se ei ole. Pelkkä
tekninen osaaminen ei riitä, vaan hyvien sovitusten lisäksi sekä
kapellimestarilta että muusikoilta vaaditaan hieman erilaista

asennetta kuin klassista musiikkia
esitettäessä”, Nyman muistuttaa.

 

Jake Nyman on juontanut Vantaan
viihdeorkesterin Beatles-konsertin aiemmin kahdesti, ja hän tietää, mistä
onnistuminen riippuu.

 

”On osattava soittaa kurinalaisesti
ja puhtaasti, mutta kun tämän puolen vielä maustaa ripauksella rentoutta, hyvää
fiilistä ja soittamisen riemua, ollaan jo lähellä täysosumaa.”

Mielestäni Vantaan viihdeorkesteri
on tässä suhteessa vahvoilla, sillä kaikesta huomaa että muusikoilla on ihan
oikeasti hauskaa Beatlesia soittaessaan, eikä Nick

Daviesista saa tekemälläkään
leipäpappia.”

 

Konsertin toisella puoliskolla
Beatles-klassikoihin tarttuvat Jiri Nikkinen sekä hänen partnerinaan toista
ääntä laulava ja bassoa soittava Jiri Bertula. Luvassa on tunnettuja hittejä,
kuten Help, Yesterday ja Penny Lane.

 

Yleisradion legendaarinen toimittaja
Jake Nyman on omistanut elämänsä rytmimusiikille, ja hän on moneen kertaan
palkittu alansa pioneeri. Olisiko hänellä ehkä ideoita Vantaan viihdeorkesterin
tuleviksi suurkonserteiksi?

 

”Jos pysytellään popmusiikin
klassikkoalbumien parissa, niin ensimmäisenä

tulevat mieleen Beach Boys, Pink
Floyd ja Michael Jacksonin Thriller.
Elokuvamusiikin

puolelta ykkösvaihtoehtoni olisi
Ennio Morricone!”

 

The Beatles – Kersantti Pippuri ja
muita herkkuja

ke 29.2.2012 klo 19

Finlandia-talo

 

Vantaan suuri viihdeorkesteri

ylikapellimestari Nick Davies

solistina Jiri Nikkinen

juontaa Jake Nyman

 

www.lippu.fi

 

 

 

 

 

Vantaan viihdeorkesterissa aloitti 5.1.2012 työelämävalmennettava. Tässä hänen kuulumisiaan:

Kirjoittanut loponen @ Tammikuun 11. 2012 luokkaan Luokittelematon

Sukellus orkesterimaailmaan

Löytöretkeni suomalaiseen musiikkimaailmaan on alkanut toden teolla. Valmistuin vastikään Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi, pääaineenani musiikkitiede, ja olen työelämävalmennuksessa Vantaan viihdeorkesterissa. Sain monia vuosia sitten joululahjaksi Vantaan viihdeorkesterin levyn, johon ihastuin. Siitä lähtien viihdeorkesterin nimi on pysynyt mielessäni. Otin toiminnanjohtaja Päivi Loponen-Kyrönseppään yhteyttä, ja nyt olen viidettä päivää työskentelemässä orkesterilla.

Olen jo saanut huomata, miten monipuolinen ja vaihteleva työnkuvani on. Teen töitä muun muassa hallinto-, tuotanto- ja nuotistotehtävissä. Kaiken kaikkiaan pääsen aitiopaikalle tekemään ja näkemään, mitä kaikkea liittyy orkesterin toimintaan. Kahta samanlaista työpäivää ei näissä tehtävissä ole! Odotan innolla monipuolista konserttikevättä ja toivotankin omasta puolestani teidät kaikki tervetulleiksi Vantaan viihdeorkesterin konsertteihin!

Iloisin terveisin, Hanna Luoma

Onko taas tullut poliittisten laulujen aika?

Kirjoittanut loponen @ Lokakuun 24. 2011 luokkaan Luokittelematon

Jarkko Martikainen ja Timo Rautiainen

sinfoniaorkesterin solisteina

 

Mitä on tapahtunut, kun taiteesta on tullut taas julistavaa? Muistan hyvin, kuinka 80-90 -luvuilla kummeksuimme poliittisesti värittynyttä teatteria, poliittista laululiikettä ja kaikenlaista paasaamista. Halusimme olla mukana tekemässä “puhdasta taidetta”.

Ajat ovat muuttuneet. Viime perjantaina kävin katsomassa Kansallisteatterin Homo!-näytelmän, jossa asia jyrää paikoitellen teatteri-ilmaisun. Ensi torstaina aion Ryhmäteatterin “Jatkuvaa kasvua“-näytelmän ensi-iltaan. Ja Vantaan viihdeorkesterissa soivat kantaaottavat laulut keskiviikkona 2. marraskuuta.

”Kauneus on katsojan silmässä, poliittisuus kuulijan korvassa”, kommentoi Jarkko Martikainen pian kuultavan Rajapinnalla-konsertin ohjelmistoa. Martikainen ottaa lauluissaan reilusti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja pitää sitä oleellisena osana taiteilijuuttaan. Silti hän sanoo olevansa ensisijaisesti muusikko.

”Mutta en osaa pysyttäytyä pelkästään esimerkiksi rakkauden tematiikassa. Aiheilla on tapana laajentua yksityisestä yleiseen. Myös ikävät asiat kuuluvat elämään. Jos laulut eivät kommentoi koko elämää, niin ne ovat helposti elämästä vieraantuneita.”

Juuri nyt Martikainen näkee tärkeänä aiheena lisääntyvän köyhyyden.

”Taas luodaan enemmän tai vähemmän tietoisesti lisää köyhyyttä. Köyhyyttä lisääviä päätöksiä on tehty kaukana, esimerkiksi Yhdysvalloissa, ja sinne saakka on vaikea räkiä.”

Lähempänä tapahtuviin asioihin voidaan vaikuttaa, uskoo Martikainen. Hänen mukaansa meillä Suomessa olisi nyt tärkeää vaikuttaa ihmisten näkemyksiin siitä, millainen Suomi on.

”Jos ihmiset olisivat rehellisiä itselleen, he eivät unohtaisi, että meillä on 5 miljoonaa erilaista Suomea.” Hän kaipaa maahamme lisää yhteisöllisyyttä ja yhdistymisen henkeä sen sijasta, että vähemmistöjä ja maahanmuuttajia karsinoitaisiin ja syrjittäisiin. Pitäisi pystyä rauhalliseen rinnakkaiseloon.

”Taktiikka voisi olla halata kuoliaaksi ne, jotka räkivät naamalle.”

Jarkko Martikainen on ilmiselvästi enemmän kuin pelkkä muusikko. Sanottavaa riittää, ja sen voisi hänen mukaansa tiivistää Jeesuksen sanoihin ” tee toisille niin kuin haluat itsellesi tehtävän”.

Rajapinnalla-konsertissa 2. marraskuuta yhdistyvät Martikaisen ja Timo Rautiaisen rocklyriikka ja sinfoniaorkesterisaundi. Mitä siitä syntyy?

”Meidän biisit ja sinfoniaorkesteri sopivat hyvin yhteen. Kun suuret sovitukset törmäävät laulujen kanssa, syntyy viehättävä ristiriita, jota ei saa aikaan pelkällä kitaransoitolla.”

Jarkko Martikainen tuli suuren yleisön tietoisuuteen YUP-yhtyeen laulavana kitaristina ja kappaleiden tekijänä. Yhtye aloitti toimintansa vuonna 1988, ja siltä on ilmestynyt 11 albumia. Musisoinnin ohessa Martikainen on julkaissut kaksi kirjaa. Vuonna 2004 hän aloitti soolouransa ja on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea.

Timo Rautiainen nousi julkisuuteen Trio Niskalaukaus -yhtyeen solistina. Vuonna 2006, Niskalaukauksen hajottua, hän aloitti soolouran ja on julkaissut nimellään neljä pitkäsoittoa. Rautiainen on siviiliammatiltaan erityisopettaja.

Kapellimestari Atso Almila on pitkän uransa aikana toiminut mm. Suomen kansallisteatterin, Tampere filharmonian ja Joensuun kaupunginorkesterin kapellimestarina. Almila on myös kunnostautunut säveltäjänä, ja hänen merkittävimpiä teoksiaan ovat mm. oopperat Kolmekymmentä hopearahaa sekä Ameriikka. Kuluvana vuonna hänet nimitettiin Joensuun kaupunginorkesterin taiteelliseksi johtajaksi.

RAJAPINNALLA-konsertti

keskiviikkona 2.11.2011 klo 19 Konserttitalo Martinus, Vantaa

Liput 28/20/15 e www.lippu.fi, R-kioskit tapahtumanro 25170

 Lisätiedot www.vantaapops.fi

Mistä tunnet sä ystävän

Kirjoittanut loponen @ Tammikuun 31. 2011 luokkaan Luokittelematon

…onko oikea sulle hän?

YSTÄVÄN PÄIVÄN KUNNIAKSI Lauluja ystävyydestä ja rakkaudesta

tiistaina 15. helmikuuta klo 19

Konserttitalo Martinus

Vantaan suuren viihdeorkesterin vieraina esiintyvät

PAVE MAIJANEN

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                                                                                                   EMMI KANGAS

 

 

 

 

 

 

 

TUUKKA LEPPÄNEN

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ja konsertin johtaa uusi ylikapellimestarimme Nick Davies.

Ystävän laulut -konsertti avaa Vantaan viihdeorkesterin kevätkauden rakkauden ja ystävyyden teemoin. Ohjelmassa mm.

Sinua, sinua rakastan, Ranskalaiset korot, Lähtisitkö, Pidä huolta, Ikävä, Ystävän laulu ja Romanssi.

Lisäksi musikaalisävelmiä:

With the Little Help from My Friend, Little bit in Love, Little Things, My Eyes Adored You, Me and My Shadow, As Long as You are Mine, There is a Fine Fine Line, Can You Feel the Love Tonight, Diamonds are Girls’s Best Friend, Amigos para siempre yms.

Tervetuloa ystävien ja rakkaiden kera!

Joulu tulla jollottaa

Kirjoittanut loponen @ Joulukuun 7. 2010 luokkaan Luokittelematon, viihdemusiikki

… ja Vantaan viihdeorkesterin joulukonsertit päättävät syyskauden.

Tulkoon joulu 9.12. klo 19

Konserttitalo Martinus

kapellimestarina Antti Rissanen, solisteina Maria Ylipää ja Gary Revel Jr.

Ohjelmassa svengaavaa musiikkia ja suurta orkesteriviihdettä.

Liput 25/20 Lippupiste

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PIENI JOULUKONSERTTI

11.12. klo 14.30

Peltolan tori, Tikkurila

Mari Palo, sopraano, Jukka Eskola, trumpetti, Jari Heinä Nieminen, kitara, Seppo Helin, koskettimet, Pekka Korhonen, basso ja Sami Kuoppamäki, rummut

Ohjelmassa joulun klassikkosävelmiä sekä yhteislaulua. Konsertin kesto reilut puoli tuntia.

VAPAA PÄÄSY!

Paula ja pojat Tikkurilassa 14.5.

Kirjoittanut loponen @ Toukokuun 10. 2010 luokkaan viihdemusiikki

Suomalaisen musiikkielämän TÄHTI Paula Koivuniemi esiintyy ensi perjantaina Vantaan viihdeorkesterin tentetin solistina Asematien tansseissa Tikkurilassa.

Keikka on osa Vantaan kaupunkijuhlaa, jota vietetään eri puolilla Vantaata viiden päivän ajan 12.-16. toukokuuta.

Paula Koivuniemi ja Vantaan viihdeorkesterin tentetti (kymmenhenkinen yhtye) esittävät Paulan parasta menomusaa, ja lisäksi bändi esittää Markku Johanssonin johdolla omaa ohjelmistoaan.

Keikka alkaa noin 19.15 ja päättyy 20.30. VAPAA PÄÄSY

Operettikonsertti oli yleisön mieleen

Kirjoittanut loponen @ Toukokuun 6. 2010 luokkaan Luokittelematon

Viime tiistain Kuplivan kevätkonsertin palaute on ollut positiivista. Tässä yleisön reaktioita:

- Operettia lisää!

- Kiitoksia hyvästä musiikista. Vantaan viihdeorkesteriin voi aina luottaa.

- Upea konsertti 4.5.2010! Kiitos!

- Sydämelliset kiitokset konsertista Martinus 4.5.-10 orkesterille ja ihanille solisteille!

- Tällaista konserttia en ole koskaan ennen kuullut. Lisää!

Vantaan suurta viihdeorkesteria on kiitelty monin sanoin, ja kapellimestari Jari Hiekkapelto on saanut runsaasti kehuja selkästä ja rauhallisesta johtamisestaan. Solisteista on tykätty: yleisön ennestään Johanna Rusanen-Kartano keräsi kovasti kiitosta, mutta myös uudet tuttavuudet saivat runsaasti huomiota ja kehuja. Solisteja pidettiin kiinnostavina ja karismaattisina, eli sellaisina esiintyjinä, joita halutaan kuulla toistekin.

Operetti ja musikaali tulevat varmasti säilymään jatkossakin Vantaan viihdeorkesterin ohjelmistossa. Me haluamme kuunnella yleisön toiveita ja tuoda iloa, valoa ja elämyksiä musiikin ystäville.

Aurinko paistaa Martinukseen

Kirjoittanut loponen @ Helmikuun 24. 2010 luokkaan Luokittelematon

 

Kevään konsertteja valmistellaan kovalla tohinalla.

Kuopion nuorisokuoro vierailee luonamme 8.-9. maaliskuuta. Nuoret, 17-19-vuotiaat kuorolaiset köröttelevät Vantaalle maanantaina 8.3. tilausbussilla. Kuoro majoittuu Tikkurilan urheilutalon hotelliin, ja nyt pähkäilemme, mistä löytyisi mukava taho, joka tarjoaisi heille hieman murua rinnan alle maanantaina ja tiistaina.

Suomen paras kuoro kohtaa Vantaan viihdeorkesterin tiistaina 9.3. Konsertin johtaa Atso Almila, jonka johdolla orkesteri harjoitteli jo toissa päivänä ilman kuoroa. Konsertissa tullaan kuulemaan upeita sovituksia: mm. Markku Johanssonin taiturillinen sovitus laulusta Vanhan merirosvon kapakasta.

On fantastista, että voimme tehdä yhteistyötä nuoruuden intoa pursuavan kuoron kanssa. Kuopion nuorisokuoro osaa laulaa, liikkua ja valloittaa yleisönsä. Vantaan viihdeorkesterin vahvuutena on lisäksi rautainen ammattitaito ja hioutunut yhteissointi. Luvassa on siis musiikin juhlaa.

Nick Daviesia tapaamassa

Kirjoittanut loponen @ Marraskuun 21. 2009 luokkaan Luokittelematon

Tapasin eilen walesilaisen kapellimestarin Nick Daviesin. Hän on tullut tunnetuksi Suomessa erityisesti musikaalien johtajana, mutta Vantaan viihdeorkesterissa hän on johtanut mm. elokuvakonsertteja. Nyt suunnittelemme yhteistyötä usealle tulevalle vuodelle.

Sitä ennen valmistaudumme 1.12. pidettävään joulukonserttiin Martinus-salissa. Orkesteri aloittaa harjoitukset Jarkko Kiiskin johdolla tiistaina 24.11. klo 18.  Uskon, että siitä alkaa joulun odotus.



Mainos